Neste Jari-Pekka Rally 2009

Kauden 2009 F-Cupin päätöskilpailu ajettiin Heinolan ympäristössä. Hyvälle kilpailulle oli kaikki edellytykset, mestaruudet oli vielä jakamatta ja monella kuskilla oli mahdollisuutensa niihin.

Karttapaketit tulivat myyntiin hyvissä ajoin ennen sulkuaikojen alkua, joten pikataipaleisiin ehti tutustumaan omatoimisesti. Omat katselupaikat löytyivät EK2:n maalista ja EK6:n lähdöstä.

Ensimmäisessä paikassa kuvaaminen oli jotenkin hankalaa. Vaikka erikoiskokeen ehti ajaa läpi ennen sulkua, niin en osannut ottaa huomioon paria kuvaamiseen vaikuttavaa asiaa. Pellon reunassa kasvava heinikko oli niin korkeaa, että autot hävisivät osittain sen sisään. Lisäksi aurinko kääntyi vasten oletettua kuvaussuuntaa ja toiselta puolelta kuvattaessa autot hävisivät tiestä nousseen pölyn taakse. Sen lisäksi, että kuvia oli hankala saada teknisesti onnistumaan, tuntui että kuvissa ei ole yhtään mitään nähtävää. Sekä nyppylältä loivasti taittuva mutka, että sen jälkeinen oikea, olivat sellaisia jotka suurin osa suoritti helponnäköisesti ilman "hienompia" liikkeitä. Tästä johtuen oli pakko yrittää keksiä jotain erilaista sommittelulla tai valotuksella. Taas todettava että rallin kuvaamiseen valitulla paikalla on vähintään yhtä paljon vaikutusta kuin kuvaajalla tai käytettävällä kuvauskalustolla.

Kutosen alussa olevat ässämutkat olivatkin sitten aivan päinvastainen kokemus. Näyttäviä suorituksia ja mahdollisuuksia useisiin erilaisiin kuvakulmiin. Puiden välistä tuleva valo aiheutti välillä pientä ongelmaa, mutta salamalla sekin "tasoittui" aika hyvin. Omasta laiskuudesta ja melko suuresta katsojien määrästä johtuen kuvakulmia tuli vaihdeltua liian vähän. Edellytyksiä paikassa olisi ollut vaikka mihin.

Yleisen luokan mestaruuden nappasi Jukka Korhonen, tämän kilpailun keskeytyksestä huolimatta. Joonas Kolehmainen jäi 2,1 sekuntia kilpailun kakkossijasta, joka olisi riittänyt mestaruuteen. A-Junioreiden kauden korkeimmat pisteet sai Timo Ruoppa, hienon viimeisen erikoiskokeen rypistyksen ansiosta. B-Junioreiden mestaruus meni Riku Nikkiselle, joka hallitsi vauhdillisesti koko kautta. Ladyjen mestaruuden voitti Marjo-Riitta Lunden ja senioreiden Jouni Ruohonen.

Neste Jari-Pekka Ralli 2009, Toyota Corolla GT tulossa EK:n maaliinTero Salminen ja Pasi Törmä, Volvo 240Olli Lavikainen, Volvo 240, Neste Jari-Pekka Ralli 2009Joonas Kolehmainen, Toyota StarletJukka Korhonen, Toyota Corolla GTAntti Selivaara, BMW M3Janne Berg, Toyota Corolla GTPekka Anttonen, Ford Escort RS 2000Neste Jari-Pekka Ralli 2009, Opel KadettNeste Jari-Pekka Ralli 2009, Toyota CorollaNeste Jari-Pekka Ralli 2009, Toyota Corolla GTErkki Eerola Neste Jari-Pekka Ralli 2009, Ford EscortJaro Kinnunen, Honda Civic Type-RPekka Altti, Toyota StarletJuha Högström ja Joni Tähtinen, Ford Escort RS 2000Henri Hakonen, Toyota StarletOlli Lavikainen, Volvo 240, Neste Jari-Pekka Ralli 2009, 2. kuvaNeste Jari-Pekka Ralli 2009, Marko Mansikkam�ki, Toyota StarletTimo Ruoppa ja Jaakko Tenhonen, Toyota StarletJori Nousiainen, Toyota Corolla FX-GTTuomas Pietil�inen, Ford Escort RS 2000Ville Tannerm�ki, Opel Astra GSi 16VHarri Kallonen, Volvo 240Hannu Karipalo, Toyota Corolla CoupeErkki Eerola, VW 1302 SMika M�ller, Ford Escort RS 2000Neste Jari-Pekka Ralli 2009, Volvo 240Neste Jari-Pekka Ralli 2009, Toyota StarletNeste Jari-Pekka Ralli 2009, Janne Berg, Toyota Corolla GT