OK Auto-ralli 2010

Etukäteen oli tiedossa, että reitti muodostuu kahteen kertaan ajettavista erikoiskokeista ja Tykkimäessä ajettavasta yleisöerikoiskokeesta. Annettujen tietojen perusteella yhden erikoiskokeen sijainti oli pääteltävissä ja se osui sopivasti kodin ja kilpailun lähtöpaikan välille. Aamulla suunnaksi siis tämä erikoiskoe ja sen kautta Tuohikottiin ostamaan kartta. Kartan oston jälkeen jäi vielä hyvin aikaa ajaa loput kaksi erikoiskoetta läpi.

Ensimmäinen katselupaikka tuli valittua sen poikkeuksellisen pitkän näkemän perusteella. Harvoin rallissa näkee yhdeltä paikalta arviolta 300-400 metriä sisältäen pienen hypyn ja neljä vauhdikasta mutkaa.

Kuvaamista vaikeutti jatkuvasti muuttuva valo, välillä satoi vettä ja välillä ilma kirkastui. Lisäksi polttoväli loppui vähän kesken, eikä telejatketta voinut käyttää näin synkällä ilmalla. Kuvauspaikkaa ja kuvakulmia pystyi vaihtelemaan helposti, eli käytössä oli polttovälit 18-200mm (27-300mm kinovastaavana) ja salama.

Toinen paikka oli samalla erikoiskokeella noin kilometrin edessä päin. Tässäkin paikassa näkyi kolme mutkaa samalta seisomalta. Tällaisessa paikassa Nikonin 18-200 millisen kattava polttovälialue pääsi oikeuksiinsa. Ensin 200 millisenä yksi kuva edeltävästä mutkasta, sitten lähimmästä kohdasta noin 25 millisenä yksi kuva ja lopuksi taas polttoväliä pidemmäksi seuraavaan mutkaan. Epätasaista valoa yritin tasata salamalla, mutta tämä aiheutti sen ongelman, että valotusaika kasvoi liian pitkäksi arviolta 80-100km/h nopeudella kohti tulevan auton kuvaamiseen. Lähimmässä kohdassa valotusaika ei haitannut, koska liikettä pystyi seuraamaan sivusuunnassa. Lisäksi kohtitulevaa kohdetta kuvattaessa on jostain syystä ollut aina ongelmia D80 rungon kanssa. Tuloksena arvatenkin paljon epätarkkoja kuvia.

Päivän saldo oli noin 200 kappaletta sekalaisessa valossa otettuja kuvia. Kuvien muokkauksen tein kannettavan koneen kalibroimattomalla näytöllä joten kaikkien kuvien sävyt eivät ole aivan kohdallaan.

Kilpailussa kävin niin, että ensimmäisen nelivetoisten osakilpailuvoiton ottanut Joonas Lindroos jätti Juha Salon toiseksi, Ari Vihavainen oli kolmas. Etuvetoiset voitti taas kerran Kalle Pinomäki, varmistaen jo tässä vaiheessa kautta luokkansa mestaruuden.

OK Auto-ralli 2010, 0-auto, BMWOK Auto-ralli 2010, Jarkko Miettinen, Skoda Fabia S2000, EK2 kuva 1OK Auto-ralli 2010, Jarkko Miettinen, Skoda Fabia S2000, EK2 kuva 2OK Auto-ralli 2010, Jarkko Miettinen, Skoda Fabia S2000, EK2 kuva 3OK Auto-ralli 2010, Ott T�nak, Subaru ImprezaOK Auto-ralli 2010, Riku Tahko, Mitsubishi LancerOK Auto-ralli 2010, Esapekka Lappi, Honda Civic Type-R, EK2OK Auto-ralli 2010, Jukka Korhonen, Honda Civic Type-ROK Auto-ralli 2010, Vesa Hirvonen, Honda Civic Type-ROK Auto-ralli 2010, Atte Alanen, Ford Fiesta R2OK Auto-ralli 2010, Kristian Yritys, Citroen C2 R2OK Auto-ralli 2010, Jyrki Piira, Ford Focus WRC OK Auto-ralli 2010, Joni Nikko, Mitsubishi Lancer, EK5OK Auto-ralli 2010, Joni Nikko, Mitsubishi LancerOK Auto-ralli 2010, Joonas Lindroos, Subaru ImprezaOK Auto-ralli 2010, Tommi Luostarinen, Mitsubishi LancerOK Auto-ralli 2010, Kari Ali-Rantala, Mitsubishi LancerOK Auto-ralli 2010, Jani Salomaa, Subaru ImprezaOK Auto-ralli 2010, Esapekka Lappi, Honda Civic Type-R, EK5OK Auto-ralli 2010, Jaro Kinnunen, Honda CivicOK Auto-ralli 2010, Mikko Eskelinen, Mitsubishi LancerOK Auto-ralli 2010, Antti Nokkanen, BMW M3OK Auto-ralli 2010, Kimmo Penttil�, BMW M3