Nou/nome-leiri

Vaihteeksi vähän erilaista kuvattavaa rallien jälkeen.

Kiiltäväturkkisen mustan koiran kuvaaminen lumista maastoa vasten oli aika mahdotonta. Lumi oli pakko valottaa yli, jotta koiran kaikki yksityiskohdat jäävät edes sen verran talteen että ne saa muokkaamisella näkyviin. Salaman käyttö ei ollut mahdollista turkin kiillon takia. Ja koska muokkausta joutui tekemään paljon, niin näkyy täyden koon kuvissa jonkin verran kohinaa vaikka kuvat on otettu ISO 200 herkkyydellä.

Sävyjen lisäksi kuvista joutui muokkaamaan pois ihmisten käsiä ja koiran kaulasta roikkuvia hihnoja. Omistajille tärkeämpää oli koiran oikea asento, mutta minusta tälläiseen kuvaan ei oikeen kuulu kättä joka houkuttelee koiraa pitämään asentonsa.

Paikallaan olevia koiria kuvattaessa oli käytössä 50mm f1.8 objektiivi ja toiminnallisemmissa kuvissa Sigman 24-135mm zoomi. Kiinteään 50 milliseen voi taas olla todella tyytyväinen.

Ei omasta mielestä mitenkään erikoisen hyvin onnistuneita kuvia, mutta taas yhtä kokemusta viisaampi. Ja tapahtumana virkistävä poikkeus niihin tapahtumiin mitä normaalisti kuvaan.

Sileäkarvainennoutaja poseeraa lumisessa metsässäSileäkarvainennoutaja metsässäSileäkarvainennoutaja lumisessa metsässäHymyilevä flattiRuskea flattiFlatti lähtee noutamaan dummyaFlatti tuo dummynFlatti nouti dummyn Sileäkarvainennoutaja poseeraa metsässä