American Car Show 2006

Paikallaan olevia autoja ja moottoripyöriä ei ole tullut vähään aikaan kuvattua... ja sen kyllä huomaa lopputuloksesta. Olisi pitänyt käyttää enempi mielikuvitusta, eikä vaan ottaa "perus-kuvia".

Kuvaaminen oli olosuhteiden puoleen aika vaikeata. Valaistus oli heikko ja epätasainen, kameran automaattivalkotasapaino ei pystynyt oikeisiin sävyihin läheskään jokaisessa kuvassa. Salaman käyttö ei mielestäni ole hyvä kiiltävään autoa kuvattaessa, joten kaikki kuvat on otettu vallitsevassa valossa.

Alussa käytössä oli sigman 24-135mm zoomi, mutta sen valovoima ei riittänyt joten vaihdoin melko nopeasti kiinteään 50 milliseen. Tällöin pystyi herkkyyden pudottamaan ISO 500 arvoon. Tosin 50 millinen oli aivain liian pitkä tapahtumassa kuvaamiseen, koska ihmisiä oli paljon.

Juuri ennen sulkemista olisi voinut käyttää jalustaa, kun suurin osa ihmisistä oli jo lähtenyt pois, mutta sitä ei tullut otettua mukaan. 

American Car Show 2006American Car Show 2006American Car Show 2006 American Car Show 2006American Car Show 2006American Car Show 2006American Car Show 2006American Car Show 2006American Car Show 2006American Car Show 2006American Car Show 2006, CadillacFord GTAmerican Car Show 2006, Ford Business CoupeAmerican Car Show 2006, ChryslerAmerican Car Show 2006, Dodge Challenger Six PackAnne-Mari Berg, American Car Show 2006American Car Show 2006Auto Hi-Fi, American Car Show 2006American Car Show 2006Messutyttö ja moottoripyörä, American Car Show 2006AllRightin messutyttö, American Car Show 2006American Car Show 2006American Car Show 2006, Suzuki GSX 1300American Car Show 2011, Suzuki GSX-R 750 FighterAmerican Car Show 2006, Suzuki GSX-R 750 Fighter American Car Show 2006Messutyttö, American Car Show 2006American Car Show 2006, KTMAmerican Car Show 2006American Car Show 2006American Car Show 2006Messutytöt, American Car Show 2006Mercedes-Benz, American Car Show 2006American Car Show 2006